keskiviikko, 26. tammikuuta 2011
Tasoitemies peliin
Nyt on seinät kovettuneet jo aivan riittävän kauan ja kaikki vähänkään siitä riippuvat asiat asennettu. Eli suihkunurkat ovat nyt valmiit, joka oli viimeinen vaihe ennen tasoitusta. Olin jo aiemmin kysellyt referenssejä tutuilta, että mistä löytäisi hyvän miehen. Löytyihän [Read more…]
keskiviikko, 19. tammikuuta 2011
Keittiöön koneita
Ensi viikolla tulee Hyvinkään Puustellin kaveri tekemään tarkistusmittaukset keittiöön, sillä toimitus täytyisi nyt lyödä lukkoon (muistaakseni 6 vkon valmistusaikaan saa varautua). Mittausta ennen pitää saada koneetkin päätettyä. Mieli tekisi Mieleä, mutta himoittujen mallien hinnat vähän potkivat vastaan. Ahkerassa käytössä olevasta tiskarista emme tingi - haluamme hiljaisen ja ison koneen. Siinä päädymme varmaankin Mielen malliin G 5935 SCi XXL. Uunissa välttää joku edullisempikin merkki. Hiljaista jääkaappia ja pakastinta lienee turha nykyaikana toivoa?
Liesituuletin saisi olla valkoinen ja omalla moottorilla, joten vaihtoehtoja ei niin kauheasti ole. Ja niin ikään äänitaso on tärkeä. Toistaiseksi parhaimmalta meidän käyttöömme vaikuttaisi Savo I-55 white.
tiistai, 18. tammikuuta 2011
Eteenpäin mennään
Blogin kirjoittamisessa on ollut reipas tauko, kun päälle puski kaikenlaista muuta pakollista. Sami ei ehdi kirjoittaa ja minä taas olen jotenkin pudonnut kelkasta, kun en ole päässyt mukaan tekemään. Töissä ja pikkuisen kanssa kotona on aika lähinnä mennyt. Edistystä on rakentamisessa kuitenkin tapahtunut koko ajan. Nyt isi ei enää lähde [Read more…]
perjantai, 10. joulukuuta 2010
Enemmän selityksiä, vähemmän tekoja
Urakoitsijan kaverit tulivat taas vaihteeksi töihin. Olihan tässä ollut melkein kuukauden tauko. Käsittämätöntä. Taitaa vain olla niin paljon töitä, ettei ihan kiinnosta tehdä [Read more…]
keskiviikko, 8. joulukuuta 2010
Takka valmistuu
Ei tuollainen takan muuraus ihan muutaman tunnin homma ollutkaan. Toista päivää on kaveri nyt tekemässä ja nyt alkaa selvästi jo hahmottumaan takan malli. Hieno. Kuljetuksessa rikkoutuneen U:n muotoisen ohuen koristekiven [Read more…]