Hirvilinna

Soittelin taas pitkästä aikaa tontin myyjälle, joka oli jo jotain saanut aikaiseksi. Papereita oli kuulemma joutunut pyörittämään kunnan, maanmittaustoimistojen ja käräjäoikeuden välillä siihen malliin, että alkoi saamaan tarpeeksensa. Lisäksi kuulemma jokainen välikäsi haluaa oman osansa paperin siirrosta. Kymppejä sinne satasia tänne. Myyjällä alkoi olemaan hermo täynnä suomalaista byrokratiaa.

Epäilin jo tässä vaiheessa homman menevän kokonaan puihin, kun kuulinkin taas yllättävän ehdotuksen. Koska jäljelle jäävälle metsäalalle ei tulisi missään vaiheessa saamaan enää uutta rakennusoikeutta, niin myyjä kysyi, että kiinnostaisiko minua ostaa vähän enemmän sitä maata - vähän enemmällä rahalla tietysti. Kuten alunalkaen olin ajatellut, että maata ei enää valmisteta ja onhan se kiva, että tilaa on ympärillä enemmän vaikka sille kasvimaalle, niin kyselin sitten, että mikä olisi se lisähinta tuosta lisämaasta. Lisähinta oli kallis verrattuna pelkän metsähehtaarin hintaan, mutta koska alkuperäisessä kädenravistuksessa aikoinaan sovittu hinta oli voimassa ja taas periaatteessa tonttimaan hinta oli vain noussut viime aikoina, niin totesin sen vielä mahtuvan budjettiin. Tai itse asiassa siirsin budjetin sisällä rahaa autotallista lisämaahan, koska autotalleja saa myöhemminkin. Lisäetuna lisämaasta tulee se, että yli kahden hehtaarin kiinteistöstä ei makseta kiinteistöveroa kuin pihapiiriksi laskettavalta alueelta.

Hoputtelin myyjää hoitamaan asian nyt vauhdilla eteenpäin, että pääsisin tontille hommiin, niin hän sanoi, että mene vaan ja tee siellä ihan mitä minun mieleeni vain tulee. Hänen mielessään hän on jo ulkoistanut tontin pois hänen omistuksestaan. Käy minulle.