Hirvilinna

90- luvulla yksi kavereistani asui taajaman ulkopuolella ihan mukavassa sijainnissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kuten prologissa mainitsin, niin pidän maalaismaisemasta ja omasta rauhasta, joten pidin paikkaa loistavana.

Tien toisella puolella oli peltojen keskellä metsäniemeke, jossa maa nousi sopivasti ylöspäin. Tuosta oli ollut jo pitkään puhetta, että siellä olisi hieno paikka talolle. Perinnönjaossa tontti siirtyi hänen siskolleen ja monen vuoden ajan siitä aina välillä heitettiinkin huulta, että voisin sen ostaa johonkin mitättömään pilkkahintaan. Ei ollut myyjä valmis sitä myymään. Kunnes taas tuossa yhtenä päivänä taas aihetta sivuttiin ja sainkin vastaukseksi, että “Oletko sinä ihan oikeasti siitä kiinnostunut”. No totta hitossa olin. Hintaakin pyöriteltiin nyt hehtaarin määräalasta ihan oikeasti molemmin puolin ja kalliimpihan se oli, kuin olin ikinä ajatellut.

Maa on tietysti luonnonvara, jota ei enää valmisteta, joten purin hampaat yhteen ja totesin, että tehdään sitten kaupat - mutta vain jos rakennuslupa on varma.

Lyötiin kättä päälle ja sovittiin, että myyjä alkaa selvittämään rakennusoikeutta, eli meneekö heittämällä vai tarvitaanko läänin poikkeuslupaa.