sunnuntai, 22. elokuuta 2010

Ensimmäiset puut on istutettu

Tänään tontille tuli poikkeuksellinen muutos puiden lukumäärään. Ne lisääntyivät kolmella. Tähän saakka ja vielä tästä eteenpäinkin puiden määrä tulee vain vähenemään samaa vauhtia, kun piha-alue laajenee. Umpimetsään pihan tekeminen on omanlainen haaste. [Read more…]

lauantai, 14. elokuuta 2010

Valua kastelemassa

Kävimme koko perheen voimin kastelemassa pari päivää sitten valettua anturaa sekä aikas hienoa roskakatoksen pohjaa. Tällainen läträäminen on pikkuiselle just sopivaa raksailua.

kastelua.jpg

roskiskatos_valu.jpg

perjantai, 13. elokuuta 2010

Hopealoimun leivinuunitakka

Olimme käytännössä valinneet jo takkamme viime joulukuussa jo ensimmäisten tarjousten jälkeen. Itse asiassa tarjouksiakin pyydettiin vain yksi, eli vain Hopealoimulta. Emme vain olleet kertoneet sitä vielä myyjälle. Tänään kävimme sitten allekirjoittamassa [Read more…]

keskiviikko, 11. elokuuta 2010

Anturat valettu

Sitten kun tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Kun työmaalla ei ollut tapahtunut käytännössä yhtään mitään pitkään aikaan, niin sitten taas rysähti vähän eteenpäin. Edellisenä iltapäivänä kävi ammattimies laittamassa Formex-elementit kasaan ja illalla tarkistimme ne vastaavan mestarin kanssa.

formex.jpg
Mestarin ja paikalle osuneen isäni kanssa [Read more…]

perjantai, 11. kesäkuuta 2010

Lisää maanrakennusta

Maanrakennustyöt tontilla vain jatkuvat. Toisena päivänä oli tierumpujen ja sähköjen veto. Logistiikka toimi tämän asian suhteen saumattomasti, kun sähkäri toi edellisenä iltana tarvittavat johtokelat ja suojamuovit. Itse käsin aamulla Uudenmaan Rakennuspalvelusta hakemassa liikennerummut ja suodatinkangasta. Konekuski taas oli tilannut soraa.

Sähkölaitos oli oman hommansa tehnyt ja tuonut kaapelin tolppaan, lähemmäksi tieliittymää.

Nyt oli sitten aika pistää tie poikki. Olin jo huippuajoissa, eli edellisenä iltana vienyt tien päähän naapureille tiedoksi, että tie tullaan pistämään poikki. Vaikka tie on ns. umpikuja, niin ei siitä silti mitään pussitusta saatu aikaiseksi, koska sieltä pääsi vielä pois sähkölinjan viertä menevää huoltotietä pitkin. Suurta suunnittelua ei tarvittu.

Tie laitettiin suunnitelmien mukaan kahdeksan aikoihin poikki ja kaivettiin oja tolpan vierellä. Pohjalle heiteltiin hienoa hiekkaa ja sitten sähkökaapelia ja maadoituskaapelikin. Hetken mielijohteesta kuopan pohjalle heitettiin vielä pikatilauksella saatu puhelinkaapelin pätkä. Vaikka Elisalla onkin tällä hetkellä riistohinta kuparin kytkemisestä (1820 euroa!!), niin ehkä sitä joskus sen kuitenkin haluaa. Tällä kaapelinpätkällä varmistettiin, että siinä tapauksessa ei tarvitse kaivaa tietä taas auki.

Tie saatiin tasoiteltua riittävän ajoissa eli vähän vaille yksitoista. Tämä oli juuri kreivin aikaan, koska viisi minuuttia sen jälkeen postiauto hurautti kaivauksen yli.
tiepoikki