sunnuntai, 22. elokuuta 2010

Ensimmäiset puut on istutettu

Tänään tontille tuli poikkeuksellinen muutos puiden lukumäärään. Ne lisääntyivät kolmella. Tähän saakka ja vielä tästä eteenpäinkin puiden määrä tulee vain vähenemään samaa vauhtia, kun piha-alue laajenee. Umpimetsään pihan tekeminen on omanlainen haaste.

Tänään laitettiin imeytyskentän ympärille kaksi sinikriikunaa ja yksi Sikkolan kirsikkapuu. Elokuisena sunnuntaina ei enää kovin moni taimimyymälä ollut auki, ja lopulta jouduin turvautumaan Tuusulan Kodin Terraan. Sielläkään ei enää tähän aikaan vuodesta ollut juurikaan valikoimaa. Täytyy yrittää arkena käydä ihan oikeassa taimimyymälässä, jotta saadaan noille lisää pölytyskavereita.

Imeytyskentän ympäristön todettiin olevan melkein valmis, eli pintamulta paikoilleen ja sitten kentän päälle voikin kylvää perhosniityn ja muualle nurmikkoa. Pieni osa pihaa alkaa siten olemaan jo valmis.