keskiviikko, 11. elokuuta, 2010

Anturat valettu

Sitten kun tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Kun työmaalla ei ollut tapahtunut käytännössä yhtään mitään pitkään aikaan, niin sitten taas rysähti vähän eteenpäin. Edellisenä iltapäivänä kävi ammattimies laittamassa Formex-elementit kasaan ja illalla tarkistimme ne vastaavan mestarin kanssa.

formex.jpg
Mestarin ja paikalle osuneen isäni kanssa juttelimme, että valun jälkeen jää autoon aina jonkin verran betonia ja olisi hyvä keksiä sille joku paikka etukäteen. No keksittiin, että minähän voisin tehdä roskiskatoksen anturamuotin valmiiksi seuraavaa aamua varten, jotta jos betonia jää, niin sille on paikka.

Ei minulla mitään tähdellistä tekemistä olisikaan illalla/yöllä ollut.

Aloin sitten kaivamaan ja tasoittelemaan kuoppaa laudan ja vatupassin kanssa. Styroksilevyjen levittelyn jouduin lopettelemaan kymmenen aikoihin, kun valo loppui ja kävin työpaikalta hakemassa pari roikkalamppua avuksi. Niiden loisteessa homma sujuikin ihan hyvin loppuun saakka ja puoli kahdelta oli jo valmista. Tuli hieno.
pimeeta_valua.jpg
Aamulla alkoi valu kello seitsemältä ja tulin itse paikalla kahdeksalta. Normaalisti homma olisi jo ollut valmis siihen mennessä, mutta nyt pumppuauton letkun päässä hääräsi kiireinen mies ja useampi seisoi ympärillä. Betonipumppausauton puomin letkumutka oli haljennut ja reilun kymmenen metrin korkeudesta oli alkanut sataa ympäristöön betonia. Kuulosti karmeammalta, kuin miltä maisema varsinaisesti näytti, mutta raksapaku oli ainakin saanut oman osansa. halki.jpg
putzmeister.jpg
Mukana oli ollut varaosia ja kohta oltiinkin jo tositoimissa ja valmista tuli. Kaiken sähellyksen päälle betoniauton kuski sitten keikan lopuksi kippasi koko jätekatosanturan täyteen kuraa, joten siitäkin tuli kerralla valmis.

anturan_valu.jpg