keskiviikko, 24. marraskuuta, 2010

Hommat seisoo, koska….

Niin,

Olihan vielä yksi episodi tältä alkuviikolta. Talotoimittajan valitseman pääurakoitsijan iso pomo, eli ilmeisesti omistaja, kävi katsomassa miten homma edistyy. Kysyin häneltä, että miksi hommat ovat seisseet yli kaksi viikkoa. Minulle kerrottiin, että talojen päätyjen luona pitää tasoittaa maata.. Olin ihan kysymysmerkkinä , kun olin ne jo syyskuussa tasoittanut. Juu, ei se riitä, heillä on kaksi metriä leveä saksinosturi, joka pitää saada paikoilleen. En ollut vielä itse tällaista laitetta työmaalla nähnyt, mutta hommat ovat siis heidän mukaan seisseet, kun työmaallani ei ole riittävää tilaa tällaiselle saksinosturille. Kiva kun se minulle kerrottiin maanantaina. Ilmoitin, että olisi sen tiedon voinut kertoa aikaisemmin, niin olisin heti asian hoitanut, mutta just nyt oli sen verran kiire, ettei ihan heti ehdi.

Tänään sitten kävin tasoittelemassa maapintaa talojen päädyistä, jotta saksinosturi mahtuu.

Linkit: http://www.tarik.fi/