lauantai, 12. helmikuuta 2011

Yksi kevyt väliseinä

Talossamme tulee olemaan siis vain yksi kevyt, eli puurakenteinen väliseinä. Tämä on pohjakuvassa merkitty katkoviivalla päämakuuhuoneen ja työ/leikkihuoneen väliin. Kaikki muut seinät ovat pääosin 120 mm paksuisia betonielementtejä, pois lukien kosteassa tilassa olevat seinät, jotka urakoitsijan kaverit kasasivat Kahi-tiilistä.

Kevyt seinä valittiin tuohon tilaan sillä periaatteella, että tuosta on joskus myöhemmin tehtävissä yksi oikein iso huone, jos sellaista sattuu tarvitsemaan. Ikinähän ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joten optioita on hyvä olla. Optioitahan on talossamme vähän joka puolella. Vaatehuoneessa on kolme (3) viemärireikää, ja vesitulo, jos siitä vaikka haluaa kolmannen WC:n, kylpylän tai whatever. Samaa optiota on se, että makuuhuoneen nurkasta puuttuu pala seinää, johon saa sitten oven, jotta kylpylään pääsee suoraan makuuhuoneesta. Nyt siihen oven paikalle tulee kuitenkin vaatekaappi. Mediahuoneen nurkkaan tulee myös vesiputket ja viemäri, jos joskus haluaa sinne baarinurkan. Saunaan tulee tietysti sähköjohdot, jos puunkantaminen joskus alkaa kyllästyttämään jne.

valiseinaIsän avustuksella nikkaroitiin tuota väliseinää paikoilleen. Valokuvista tarkistettiin lattialämmitysputkien paikat, eli menivät tulevasta väliseinälinjasta yli 15 sentin päästä. Silti hieman hirvitti porata Hiltillä reikää lattiaan. 48 mm puut kiinni lattiaan, kattoon ja seiniin ja koolaukset väliin. Lattiasta sojotti valun jäljiltä neljä sähköjohtoa, jotka laitettiin rasioihin kiinni ja sitten sovitettiin paikalleen. Tässä vaiheessa keksin, että jos huoneeseen joskus halutaan televisio, niin se täytyy laittaa seinälle, ja tietysti tuollainen kevytseinä täytyy rakentaa niin, että jokin kohta kestää television kiinnittämisen. Samalla oivalsin vetää TV:n viereen myös sähkö, antennin, LAN ja jopa HDMI piuhan mediahuoneesta.

Surffasin netistä sopivan kallistuvan tv-telineen ja tilasin sen verkkokauppa.com:stä. Uudehko brändi Physix, vanhalta valmistajalta, osoittautui tarpeisiini nähden hyväksi ja edulliseksi, joten tilasin sellaisen. Mitoitin paikan telineen mukaan seinän yläreunaan ja kaksi 48×98 mm patikkaa koolinkien tueksi ja kunnolla kiinni. Seinän pinnoitteeksi laitettiin ihan normaali Gyprocci.

On siinä hieman eroa seinissä, kun kumauttaa ensin nyrkillä kipsiseinää ja sen jälkeen vieressä betonia .. Auh.

Linkit: Physix TV teline

Lisää kommentti

Täytä alla oleva lomake kommentoidaksesi.