lauantai, 6. lokakuuta 2007
Aikaa kuluu
Aikaa on kulunut paljon, eikä paljon kommentoitavaa väliin ole ollut, mutta nyt tulee päivitystä. Tontin myyjä on nyt selvitellyt rakennusoikeuskiemuroita ja saanut selville, että rakennuslupaa ei tipu ihan noin vain. Olin jo valmistautunut hakemaan poikkeuslupaa, josta olin varma, että viimeistään lääninhallitus sen myöntäisi. Ympäristössä on kuitenkin sen verran taloja, ettei mistään aarniometsästä voi puhua, eikä rakennus tulisi pohjavesialueelle.
Myyjä kuitenkin saikin kunnalta lopulta ilmoituksen, että heidän kantatilalla on olemassa vielä yksi
rakennuspaikka. Ongelma vain oli siinä, ettei kantatilaa enää ole alkuperäisessä muodossa,
koska se on jaettu perinnössä. Kunnalta tuli ehdotus, että myyjä sumplisi asioita sisarusten kanssa ja maakaupoilla järjestelisi alkuperäisen kantatilan uudelleenmuodostuksen, jolloin olisi mahdollisuus hakea lupaa suunnittelutarveratkaisun kautta. Tämä tie kaikessa monimutkaisuudessaan olisi kuitenkin helpompi, kuin poikkeuslupahakemus, jolle kunnan viranomaiset olivat näyttäneet kirkkaan punaista valoa jokaisessa keskustelussa. Päätettiin antaa myyjän rauhassa järjestellä asioita sisarustensa kanssa.
Lisää kommentti
Täytä alla oleva lomake kommentoidaksesi.